Viljelmän koon laajentuessa ja viljelytiheyden kasvaessa Apostichopus japonicus -taudin merkitys on kasvanut, ja se on aiheuttanut vakavia tappioita vesiviljelyteollisuudelle. Apostichopus japonicus -tauteja aiheuttavat pääasiassa bakteerit, virukset ja ripsieläimet, joista vakavin on Vibrio briljantin aiheuttama ihomätäoireyhtymä. Taudin pahentuessa Apostichopus japonicus -sienen seinämään muodostuu sinisiä ja valkoisia läiskiä, ​​jotka lopulta hajoavat itsestään liukenemalla nenän limaksi kolloidimaiseksi kolloidiksi. Perinteisessä tautien ehkäisyssä ja hoidossa käytetään laajalti antibiootteja. Mutta antibioottien pitkäaikainen käyttö ei ainoastaan ​​aiheuta bakteerien resistenssin ja lääkejäämien vaaraa, vaan se myös lisää elintarviketurvallisuutta ja ympäristön saastumista. Siksi saastuttavan, jäämättömän ja turvallisen valmisteen kehittäminen merimakkaran taudin vähentämiseksi on yksi nykyisen tutkimuksen kuumimmista kohdista.

Kaliumdiformiaatti on valkoinen, kiteinen, irtojauhe, kuiva ja mauton. Se on ensimmäinen Euroopan unionin hyväksymä antibioottiton rehun lisäaine antibioottien korvaamiseksi. Se voi edistää viljeltyjen eläinten kasvua, estää haitallisten bakteerien kasvua ja parantaa suoliston ympäristöä. Kaliumdiformiaatti voi merkittävästi parantaa vesieliöiden kasvua ja tuottoa.

1 Testitulokset

1.1 Ravinnon kaliumdiformiaatin vaikutukset merimakkaran Apostichopus japonicus kasvuun ja selviytymiseen

Apostichopus japonicuksen ominaiskasvunopeus kasvoi merkittävästi ravinnon kaliumdiformiaattipitoisuuden kasvaessa. Kun ravinnon kaliumdiformiaattipitoisuus nousi 0,8 %:iin, eli kun ravinnon kaliumdiformiaattipitoisuus oli 1,0 % ja 1,2 %, Apostichopus japonicuksen ominaiskasvunopeus oli merkittävästi korkeampi kuin muilla käsittelyillä. Merkittävää eroa ei kuitenkaan ollut (P > 0,05) (taulukko 2-2). Merimakkuroiden eloonjäämisaste oli 100 % kaikissa ryhmissä.

1.2 Ravinnon kaliumdiformiaatin vaikutukset merimakkaran (Apostichopus japonicus) immuuni-indekseihin

Kontrolliryhmään verrattuna eri kaliumdikarboksylaattipitoisuudet pystyivät parantamaan kelomosyyttien fagosyyttistä kapasiteettia ja O2:n tuotantoa eriasteisesti (taulukko 2-3). Kun kaliumdiformiaattia lisättiin 1,0 % ja 1,2 %, kelomosyyttien fagosyyttinen aktiivisuus ja reaktiivisten happilajien O2:n tuotanto olivat merimakkarassa merkittävästi korkeammat kuin kontrolliryhmässä, mutta 1 %:n ja 1,2 %:n kaliumdiformiaattiryhmien tai muiden kaliumdiformiaattipitoisuuksien ja kontrolliryhmän välillä ei ollut merkittäviä eroja. Rehun kaliumdikarboksylaatin pitoisuuden kasvaessa merimakkaran SOD- ja NOS-pitoisuudet lisääntyivät.

1.3 Ravinnon kaliumdiformiaatin vaikutus merimakkuroiden vastustuskykyyn Vibrio brilliant -infektiolle

1,4 päivää altistuksen jälkeen merimakkuroiden kumulatiivinen kuolleisuus kontrolliryhmässä oli 46,67 %, mikä oli merkittävästi korkeampi kuin 0,4 %, 0,6 %, 0,8 %, 1,0 % ja 1,2 % kaliumdiformiaattiryhmissä (26,67 %, 26,67 %, 30 %, 30 % ja 23,33 %), mutta 0,2 %:n käsittelyryhmän ja 38,33 %:n käsittelyryhmän välillä ei ollut merkitsevää eroa. Merimakkuroiden kuolleisuudessa ei ollut merkitsevää eroa 0,4 %, 0,6 %, 0,8 %, 1,0 % ja 1,2 % kaliumdiformiaattiryhmissä.

2. Keskustelu

2.1 Kaliumdikarboksylaatin vaikutus merimakkaran Apostichopus japonicus kasvuun

Eläimillä kaliumdikarboksylaatin vaikutusmekanismi on pääasiassa päästä ruoansulatuskanavaan, parantaa ruoansulatuskanavan ympäristöä, säädellä pH:ta ja tappaa haitallisia bakteereja (Ramli ja Sunanto, 2005). Lisäksi kaliumdiformiaatti voi edistää ravinteiden imeytymistä rehusta ja parantaa viljeltyjen eläinten sulavuutta ja hyödyntämisastetta. Vesieläinten käytössä kokeet ovat osoittaneet, että kaliumdiformiaatti voi merkittävästi parantaa katkarapujen kasvua ja selviytymisastetta (he Suxu, Zhou Zhigang ym., 2006). Tässä tutkimuksessa merimakkaran (Apostichopus japonicus) kasvua edistettiin lisäämällä kaliumdikarboksylaattia rehuun, mikä oli yhdenmukaista Verland. M:n (2000) raportoimien kaliumdikarboksylaatin käytöstä porsailla ja lihotussioilla saatujen tulosten kanssa.

2.2 Kaliumdikarboksylaatin vaikutus merimakkaran (Apostichopus japonicus) immuniteettiin

Apostichopus japonicuksella on sama puolustusmekanismi kuin muilla piikkinahkaisilla, jota täydentää solu- ja ei-solumainen (humoraalinen) immuunivaste. Sitä käytetään pääasiassa eläimen elimistöön pääsevien vierasesineiden tunnistamiseen ja poistamiseen tai vierasesineiden muuttamiseen vaarattomiksi aineiksi ja haavojen korjaamiseen. Piikkinahkaisten soluvälitteisen immuunivasteen täydentävät erilaiset kelomosyytit, jotka muodostavat piikkinahkaisten puolustusjärjestelmän. Näiden solujen päätoimintoihin kuuluvat fagosytoosi, sytotoksiinireaktio ja antibakteeristen aineiden tuotanto koagulaatiotasolla (kudriavtsev, 2000). Fagosytoosiprosessissa bakteerit tai bakteerien soluseinän komponentit voivat indusoida kelomosyyttejä tuottamaan reaktiivisia happilajeja (ROS), mukaan lukien no, H2O2, OH ja O2-. Tässä kokeessa 1,0 % ja 1,2 % kaliumdikarboksylaatin lisääminen ruokavalioon lisäsi merkittävästi kelomosyyttien fagosyyttistä aktiivisuutta ja reaktiivisten happilajien tuotantoa. Kaliumdiformiaatin fagosyyttistä aktiivisuutta ja O2-tuotantoa lisäävää mekanismia on kuitenkin tutkittava lisää.

2.3 Kaliumdikarboksylaatin vaikutus merimakkaran (Apostichopus japonicus) suolistoflooraan

Kaliumdikarboksylaatti voi hajota muurahaishapoksi ja formiaatiksi heikosti emäksisessä ympäristössä ja päästä mikrobisoluihin solukalvon läpi. Se voi muuttaa haitallisten mikro-organismien, kuten Escherichia colin ja Salmonellan, elinympäristöä muuttamalla solujen pH-arvoa ja estämällä niiden lisääntymistä, mikä säätelee suoliston mikroekologista tasapainoa (eidelsburger, 1998). Kaliumdikarboksylaatin vaikutus suoliston mikroflooraan: makroskooppisesti kaliumdikarboksylaatin hajoamisessa syntyvä H+ alentaa suoliston pH-arvoa ja estää suoliston mikroflooran kasvua. Mikroskooppisesti H+ pääsee bakteerisoluihin solukalvon läpi, tuhoaa suoraan solunsisäisten entsyymien aktiivisuuden, vaikuttaa mikrobiproteiinin ja nukleiinihappojen aineenvaihduntaan ja osallistuu sterilointiin (Roth, 1998). Tulokset osoittivat, että kaliumdiformiaatilla oli vain vähän vaikutusta merimakkaran suolistobakteerien kokonaismäärään, mutta se saattoi merkittävästi estää Vibrio-bakteerien määrää.

2.4 Kaliumdikarboksylaatin vaikutus merimakkaran (Apostichopus japonicus) taudinkestävyyteen

Vibrio splendens on merimakkaran kuorimätäoireyhtymää aiheuttava bakteeri, joka on haitallinen merimakkaran tuotannolle ja viljelylle. Tämä koe osoitti, että kaliumdikarboksylaatin lisääminen rehuun vähensi Vibrio brilliant -bakteerin tartuttaman merimakkaran kuolleisuutta. Tämä saattaa liittyä kaliumdiformiaatin Vibrio-bakteeria estävään vaikutukseen.

3 Johtopäätös

Tulokset osoittivat, että ruokavalion kaliumdiformiaatilla oli merkittävä vaikutus Apostichopus japonicuksen kasvuun, positiivinen vaikutus Apostichopus japonicuksen epäspesifiseen immuniteettiin ja se paransi Apostichopus japonicuksen humoraalista ja soluvälitteistä immuniteettia. Kaliumdikarboksylaatin lisääminen ruokavalioon vähensi merkittävästi haitallisten bakteerien määrää merimakkuroiden suolistossa ja paransi Vibrio brilliant -tartunnan saaneiden merimakkuroiden vastustuskykyä tautiin. Yhteenvetona voidaan todeta, että kaliumdikarboksylaattia voidaan käyttää immuunijärjestelmän tehostajana merimakkuroiden rehussa, ja sopiva kaliumdikarboksylaatin annostus on 1,0 %.